MUSIIKKIKUSTANNUS

Musiikin kustannustoiminnan merkitys on kasvanut viime vuosina musiikkiteollisuuden murroksen myötä. Ennen kustantaja vastasi lähinnä musiikkiteoksen painamisesta nuottien muotoon, mutta tänä päivänä kustantajan tärkein tehtävä on hallinnoida teoksia sekä markkinoida niitä aktiivisesti sellaisiin paikkoihin, missä musiikkia soitetaan.

Esimerkiksi musiikkiteosten päätyminen elokuviin, mainoksiin, peleihin yms. on lähinnä kustantajan vastuulla. Kustannussopimukset ovat myös tärkeä osa musiikkibisneksen kaupankäyntiä silloin kun artistia viedään kansainvälisille markkinoille.

Backstage Alliance on Suomen Musiikkikustantajat ry:n jäsen. Toimimme ammattimaisena ja reiluna kustantajana niin biisin tekijöidemme, kuin partnereidemmekin suuntaan. Teemme kustannusyhteistyötä myös sellaisten artistien kanssa, joilla ei ole levytys- tai keikkamyyntisopimusta kanssamme. Pyrimme jatkuvasti löytämään uusia musiikin kirjoittajia sekä tietenkin hyviä kappaleita. Mikäli olet kiinnostunut nimenomaan kustannustoimintamme, niin lähetä meille musiikistasi demo ja esittely itsestäsi. Ohjeet musiikin lähettämiseen löydät näiden sivujen Demo-osiosta. Kaikki teokset kuunnellaan läpi ja palautetta annamme tarpeen mukaan.

Backstage Alliancen kustannustoiminnasta vastaavat Publishing A&R Toni Ritonen sekä Paavo Bäckman, Head of Publishing.

Yhteystiedot:

TONI RITONEN
Publishing A&R

+ 358 (0)50 4044573
toni.ritonen[at]backstagealliance.com

PAAVO BÄCKMAN
Head of Publishing

+358 (0)40 541 9122
paavo.backman[at]backstagealliance.com